Hei! Mun piti mennä tänään aikasin nukkumaan, mutta oli pakko tulla kirjottamaan. Tosiaan olin viikon päiväkodissa työelämään tutustumassa ja nyt on jo sen jälkee viikko kouluaki takana. Päiväkodissa oli kivaa ja opin siellä paljon saksaa lasten kanssa puhuessa. Täällä päiväkodissa tehään moni asia aika eritavalla kun Suomessa, lapset käy pari tuntia iltapäivällä kotona, mummolassa tai jossain syömässä ja tulee sitten vielä iltapäiväks takasin.
Viime viikolla mua ahisti koulussa tosi paljon. Saksan puhuminen on mulle niin vaikeeta ja tuntuu, ettei kukaan jaksa kuunnella kun puhuu niin hitaasti. Oon myös niin väsyny, että mieluummin ion hiljaa kun puhun kenellekkään. Mua pelota, että just kun sain kavereita, menetän ne! Onneks tänään mun luokkalaiset tuli sanoo, että puhun jo tosi hyvää saksaa ja että meijän kanssa saa aina harjotella. Muutenki oon niin kiitollinen mun luokkalaisille, ne on niin mukavia ja ottaa mut aina huomioon!
Nyt mulla on tosi levoton olo. Noin kuukausi sitten mulla oli koti-ikävä ja unelmoin vaan Suomesta kaikki koulupäivät. Nyt en kaipaa Suomea ollenkaan, ja mua sattuu sydämestä ajatella sitä päivää, kun täältä lähen. No okei, ehkä vähän liioittelen. Mutta kiinnyn niin helposti asioihin. Rakastan mun joka aamusta koulureittiä, muutenki koulua, näitä kaupunkeja, tätä elämää ja tätä arkea! Vaikka mulla on välillä vaikeaa, niin oon jo niin tottunu ja kiintyny kaikkeen. Vielä kuukausi sitten ootin innolla Suomeen paluuta.. Kai se oli sit joku kulttuurishokki, joka on nyt ohi.
Huomenna olis enkun koe, torstaina kemia ja perjantaina matikka. Taidan lukea vielä vähän enkkua ja sitten nukkumaan! Moikka!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti