Joulukiireet

Hallo! Mun pitäs siivota mun huone, mutta koska en jaksa päätin tulla kirjottaan blogia. Tää huone on tosiaan ihan kamalassa kunnossa. Oon ollu oikeesti ekaa kertaa 4 kuukauteen tosi kiireinen, ja se on ollu aivan ihanaa!! Tunsin pitkästä aikaa oikeesti eläväni. Ja kun pitää kiireellä mennä paikasta toiseen, niin heitän kaikki tavarat vaan lattialle :D

Mua on stressannu tosi paljon joululahjat ja oon käyny joka päivä ostoksilla, kun unohan aina jotain. Nyt oon Suomeen löytäny lahjat, mutta ne ei oo vieläkään lähteny, eli tulee pahasti myöhässä. Mua harmittaa tää nyt ihan hirveesti, mutta näin nyt kävi. Nyt huomaan myös, että on tässä pikkukaupungissa asumisessa huonojakin puolia, esim just tää lahjojen ostaminen on tosi vaikeeta. Meen vielä kerran ennen joulua ja ostan gastperheelle lahjat.

Viimenen viikko koulussa oli tosi rento, monilla tunneilla katottiin vaa leffoja ja juteltiin mukavia. Meillä oli koulun joulukonsertti keskiviikkona, ja sitä ennen oli paljon harjotuksia. Oon koulussa siis kuorossa ja laulettiin joulumessu orkesterin säestyksellä. Konsertti oli tosi ihana, ja näille se on sellanen jokajoulunen perinea, vähän niinku mulle Suomessa meijän koulun joulukonsertti. Mulle tuli ton konsertin jälkeen tosi sekava olo, jotenkin olin niin kateellinen kaikille niille meijän koululaisille, koska en oo ite saksalainen ja en saa joka joulu laulaa siellä ja kuulla näitä saksalaisia joululauluja. Toisaalta mua myös aina säälittää kaikki saksalaiset kun ne ei saa olla suomalaisia ja laulaa tai ymmärtää suomalaisia joululauluja. Mutta tällä hetkellä tuntuu nii kauheelta, että ens vuonna en voi kokea näitä samoja joulutunnelmia mitenkään.

Ehkä paras asia tähän mennessä vaihtovuodessa on ollu se, että on saanu tutustua niin monenlaisiin uusiin ihmisiin. Se tapahtuu ihan väistämättä, kun menee paikkaan josta ei tunne ketään. 

Tää joulukuu on ollut ihanaa aikaa, mutta samalla myös aika kamalaa. Oon huomannu kuinka yksinäinen oon. Rottweilissa on ihanat joulutunnelmat, mutta ei siellä yksin oo niin kivaa kävellä. Koulussakin ollaan tehty tunneilla kaikkea mukavaa, mutta mulla on aina jotenkin sellanen olo etten kuulu joukkoon. Mulla on täällä kaikki asiat niin hyvin, koulussa kaikki on supermukavia, opettajat ja luokkakaverit, rakastan tätä paikkaa, mun perhekki on niin mukava, mutta en vaan kuulu tänne. Sehän tässä tuntuukin kaikista pahimmalta. Luulen että tää on ihan normaalia vaihtareille, mutta alkaa pikkuhiljaa mennä hermot tähän. Jos joku vaikka koulussa tarvii paperia, se kysyy kaikilta muilta paitsi multa vaikka oisinki siinä lähimpänä. Eihän multa nyt voi kysyä kerta oon vaihtari :)) ei vaan hyväähän ne varmaan vaa tarkottaa, mutta mulla on niin ikävä sitä että joku esim varastaa multa karkkia tai jotain, mutta ei täällä kukaan kehtaa. Ja kaikki pitää mua ihan tyhmänä, vaikka luulen että se tulee alitajunnasta koska en puhu niin hyvää saksaaa. Viime viikolla yks meijän luokkalainen kysy MULTA missä meillä on tunti ja tulin niin iloseks!

Torstaina leivottiin parin luokkakaverin kanssa meijän luokanopella piparkakkutalo.. ei ihan onnistunu nii päätettiin tehä tollanen kasa.

Kavereitakin on nii vaikea saaha, kun ei puhu paljon. Mua ei koskaan jätetä yksin, mutta kaikki puhuu koulussa aina ihmisistä ja asioista joista en tiiä ja sillon on hieman vaikea yrittää puhua mukana. Mua ahistaa etten opi saksaa kun puhun niin vähän. Oon aina mielissää sillon ku oon jonkun kaa kahestaa, koska sillon ei oo ainakaa sellasta puheenaihetta jota en ymmärtäis. Ja mulla on muutama kaveri meijän luokalla, joitten kaa on aina kivaa ja joitten kaa on helppo puhua, mutta koulussa ollaan aina nii isoissa porukoissa. Eikä kukaan voi tietenkää ajatella mua niitten kaverina, jos en puhu. Uskon, että tää asia muuttuu paremmaks sen myötä kun opin saksaa, ja oikeestaan tällä viikolla tunsin jo, että voin keskustella jo tosi monista aiheista saksaksi. Varmasti ens vuonna kaikki on paremmin! Mua vaan harmittaa että oon joutunu elämään muuten niin ihania aikoja yksinäisenä.

Ja sää aina kuin toukokuun